13 September 2011

2 x yeah

Voi tätä onnen määrä, jonka kohtasin tuossa pari iltaa sitten - punainen liivini oli tullut vihdoin uudestaan myyntiin Mittelalter.nettiin. ♥


Niille, jotka eivät nyt yhtään tiedä/muista, mistä on kyse, niin kuten kuvasta näkyy, minulla oli jo kerran tuo liivi, mutta se katosi teille tiettymättömille matkatessani Dresdeniin Berliinin kautta, jossa matkalaukkuni jostain kumman syystä hukkui, vaikka henkilökunnalla oli tunti aikaa saada laukkuni jatkolennolleni. Kun seuraavana iltapäivänä sitten sain laukkuni, sieltä puuttui aimo määrä tavaraa - muun muassa tuo liivi, sen lisäksi myös alusvaatteita ja tuliaiseksi tarkoitettu suklaarasia. Mitä lie pervoja silloin ollut liikenteessä... Lentoyhtiöni Lufthansan palvelu kylläkin pelasi kuten aina, sillä sain heiltä nk. selviytymispakkauksen, jossa oli hygieniatarvikkeita ja yöpaita, ja myöhemmin myös rahallisen korvauksen hävinneistä tavaroista, mikä tietysti on parempi kuin ei mitään. Että kiitti helkkaristi Tegelin henkilökunta. Koko lentokenttä on muutenkin aika outo ja sekava, eli jos vain mahdollista, kartan kyseistä kenttää niin paljon kuin vain mahdollista.

Tosiaan, jos sitä ei voinut vielä asiayhteydestä päätellä, niin tuo liivi meni saman tien tilaukseen, samalla tilasin myös yhden toisen jutun, mutta siitä lisää sitten myöhemmin, kunhan paketti on täällä.

Heinäkuun loppupuolella vielä Suomessa ollessani päätin pitkään jatkuneiden mietiskelyiden ja märehtimisien jälkeen toteuttaa suunnitelmani ja käydä valokuvattavana jonkun pätevän valokuvaajan luona. Otin yhteyttä Tiina Salmiseen, ja aloimme suunnittelemaan photoshoottia, jonka muutamia tuloksia tässä:




Tiina teki hyvää työtä, ja tulimme hyvin juttuun heti alusta alkaen. Suosittelen ehdottomasti vilkaisemaan hänen nettiportfoliotaan, joka on täynnä upeita otoksia.

Nyt voisi olla hyvä aika mennä pestopastaähkyissäni nukkumaan. Yksin muutettuani minusta on kuoriutunut jonkinlainen kotikokki, enkä ole vielä kertakaan vetäissyt pakastepizzaa tai muutakaan siksi, etten jaksaisi laittaa ruokaa. Voi kyllä johtua siitäkin, että tällä hetkellä minulla onkin vain aikaa... Saa nähdä miten käy, kun koulu alkaa, huomenna kuitenkin menussa luvassa taas jotain ihanaa itse tehtyä, nimittäin kasvissosekeittoa.

2 comments:

  1. Wau, tosi upeita kuvia Tiina on saanut susta aikaiseksi. Hiustesi väri on tosi ihana myös!

    ReplyDelete
  2. Tänkstänks! :) Enää väri ei kylläkään ole noin kirkas, koska kaupan väreillä ei tommosta oikein saa, eikä nuo Backstreettien sun muiden kauppojen suoraväritkään oikein tartu tähän mun pehkoon... Mutta tummempikin punainen on ihan jees. :)

    ReplyDelete