16 September 2011

Arjen ihanuudet ja kamaluudet

Niiltäkään ei koskaan kokonaan välty, ei varsinkaan kamaluuksilta... Viimeisin huvittava tapaus tapahtui pari päivää sitten ostoksilla ollessani.

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, päätin kokata kasvissosekeittoa.
Aineksia ostaessani kohtasin parikin ongelmaa. Vaikka saksan kielen taitoni alkavat hiljalleen koko ajan hioutua, en todellakaan tiedä jokaista kasvista oikealta nimeltä, ja tarkistinkin sanakirjasta muutaman ainesosan nimen. Asiaa ei yhtään helpota se, että en oikeastaan tiedä, miltä esim. lantun, jota siis tarvitsin keittooni, tulisi kaupan hyllyllä näyttää. Löysinkin kaupasta tämän kyseisen kasviksen nimeltä Kohlrübe (saksaksi lanttu), mutta kotiin päästyäni ja kokkaukset aloitettuani aloin pilkkomaan ostamiani kasviksia, eikä tämä kyseinen tapaus ainakaan haissut tippaakaan lantulta... Noh, mitäs nyt sitten. Sekaan vain tietenkin, vihannes kuin vihannes, kuten ystävänikin kommelluksestani kerrottuani tokaisi.
Myös kasvisliemikuutioiden löytäminen tuotti tuskaa, tällä kertaa tosin vain siitä syystä, että en vain löytänyt niitä. Meinasin mennä niitä jo joltain myyjältä kyselemään, mutta eihän mulla hitto soikoon ollut minkäänlaista muistikuvaa, mikä on kasvisliemi saksaksi... Onneksi kuitenkin löysin etsimäni ja muistan tästä lähtien, että kasvisliemi on saksaksi Gemüsebrühe.

Vaikeuksista huolimatta sain keiton aikaiseksi, ja tässä olisi lopputulos.


Ehkä aavistus liikaa pippuria siihen lorahti, ja päällimäisenä maistui oikeastaan vain tomaatti, mutta oikein kelpo keittoahan siitä tuli!

Eilen kävin hakemassa myös pienen paketin postista, joka sisälsi tämmöisiä juttuja.

The Birthday Massacre - Pins and Needles, Katzenjammer - Le Pop, Katzenjammer - A Kiss Before You Go

The Birthday Massacresta olenkin jo aiemmassa postauksessa jotain selittänyt, ja siinä se heidän uutukainen sitten nyt on, aivan omana. Katzenjammer on edellistä hieman uudempi tuttavuus ja yhteen sanaan tiivistettynä sekamelska - hyvässä mielessä kylläkin. Heidän musiikissaan ovat edustettuna pop, folk ja country, ja omasta mielestäni bändi erottuukin edukseen pop-bändien vyyhdistä, sillä harvoin tulee vastaan tällaisia omaperäisiä väriläiskiä! Musiikista saa aika hyvän mielikuvan äitini kommenttia lainaten: "Tää on aika pelimannimusaa." Bändi käyttää biiseissään keskenään vaihdellen yli 25:ttä eri instrumenttia ja kertoo saavansa inspiraationsa erinäisistä folk-artisteista, sekä piirretyistä (Aku Ankka, Tom & Jerry, Disney-elokuvat). Voitte siis ehkä jo kuvitella, että hulppeaa meininkiä ei ainakaan jää puuttumaan. Ainoa miinus, jonka tämä ja jokainen näin tekevä bändi minulta saa, on se, etteivät he tee biisejään itse. No okei, kyllä he kuulema osallistuvat biisien tekoon, mutta suurimman homman tässä tapauksessa hoitaa heidän ystävänsä. Itse kuitenkin musiikkia kuunnellessani lähden aina siitä oletuksesta, että se on esittävän artistin omaa kädenjälkeä ja taiteellisen näkemyksen esittämistä, ja se onkin aina hieman pettymys jälkeen päin lukea tai kuulla, ettei näin olekaan. Ei se loppujen lopuksi itse musiikkia huonommaksi tee, ja tiedän, että on ihmisiä, jotka yksinkertaisesti haluavat kirjoittaa ja tehdä musiikkia, mutta eivät syystä tai toisesta voi tai halua itse esittää sitä, jolloin on olemassa tällainenkin vaihtoehto. Minulle se on kuitenkin hieman periaatekysymyskin, koska eihän kukaan voi leikkiä vaikkapa taidemaalaria, jos antaa jonkun muun maalata maalauksensa puolestaan. :)

Loppuun vielä Le Pop-albumilta lempibiisini ehkäpä sieltä pelimanneimasta päästä. Ahoy ja railakasta viikonloppua!



Katzenjammer - To the Sea


EDIT: Minkähän sortin suuri lukihärö minulla oli tätä kirjoittaessani, kun olen kahdesta ensimmäisestä kappaleesta korjannut tähän mennessä jo ainakin neljä kirjoitusvirhettä tai puuttuvaa kirjainta..

2 comments:

  1. Nams, mikä herkkugourmeekeitto! ja kuvakin suoraan kuin jostain keittokirjasta :-) Mmm!

    ReplyDelete
  2. Kiitän kovasti! ^^ Ainoa mikä tossa kuvassa mättää, on tuo yksi ohi mennyt läikkä keittoa tuossa oikeassa lautasen reunassa. :DD

    ReplyDelete