30 November 2011

Turhaakin turhempi postaus

Tällainen on kiertänyt monissa blogeissa, joten päätinpä "tylsyyteeni" tehdä kyselyn itsekin. Aivan kuin ei olisi tärkeämpää tekemistä...

10 Bändiä, joista pidän

Moonsorrow
Triptykon
Verjnuarmu
Tenhi
Månegarm
Carpathian Forest
Forgotten Tomb
The Birthday Massacre
Hedningarna
Faun

9 mielipuuhaani

nukkuminen
syöminen
valokuvaus
tanssiminen
pusuttelu
kivojen tyyppien kanssa hengailu
filosofointi
musiikin kuuntelu
dataus

8 asiaa pöydälläni

kirje ja postikortti
sormukset
kuva minusta ja Robasta
kännykkä
punainen pikari missä pari kuivattua ruusua
näyttö
kaiuttimet
tulostin

7 tärkeää tavaraa

kotiavaimet
tietokone
kamera
Robalta saatu kaulakoru, joka on aina kaulassa
sänky
cd-levyt
kirjat

6 viimeisintä tekstiviestin lähettäjää

iskä
Roba
äiskä
Sonia
Milla
Sergii

5 asiaa, joita odotan

perjantaita
ja oikeastaan koko viikonloppua
lomaa
joulua
suomalaisten tuttujen näkemistä

4 mieliväriäni

musta
punainen
sininen
lila

3 luonteenpiirrettäni

itsepäisyys
rehellisyys
herkkä

2 asiaa, joita aion vielä tehdä tänään

läksyt
nukkua

1 asia, jota rakastat

läheiset ihmiset

Joulukoristeherutus




Sainhan minä tähänkin luukkuun taiottua hieman joulutunnelmaa. :) Kiitokset äiskälle, joka iskän mukana laittoi Suomesta minulle hieman joulukoristeita tuliaisiksi mukaan. Sain myös hartaasti kaivatun Fazerin suklaajoulukalenterin omnom. ♥ Kyllä nyt kelpaa, monella ei ole tällaisessa pikkukämpässä edes tämän vertaa joulukoristeita.
Tuon ensimmäisen kuvan kynttelikön ostin paikallisilta joulumarkkinoilta, missä iskänkin kanssa käytiin. Jos ihmisiä olisi ollut hiukkasen vähemmän, olisi viihtyvyys ollut vieläkin parempi, mutta tykkäsin niistä nyt jo niin paljon, ettei edes tämä seikka niin älyttömästi haitannut. Kamerakin oli mukana, mutta arvatkaapa, kuka jätti muistikortin kotiin... Eli markkinakuvia saatte vielä hieman odottaa, sillä tarkoitus olisi kuitenkin jo ensi viikonloppuna käydä uusintakierroksella Roban kanssa, siellä oli nimittäin myös keskiaikamarkkinat, jonne olisi ollut sisäänpääsymaksu, eikä iskän osalta löytynyt kummoista kiinnostusta joten siellä ei tullut sillä kertaa käytyä. Odotan jo nyt, että pääsen katsastamaan senkin osan. Robahan tietenkin innostui heti. Kynttelikköön jos vielä palataan, niin se on tehty puusta käsin, kuten monet muutkin tällä alueella myytävät joulukoristeet, ne kun ovat täkäläinen erikoisuus. Markkinoilla pisti tosi mietityttämään suuretkin hintaerot lähes samantapaisista tuotteista. Ostin kyseisen kynttelikön 50 eurolla, mutta jossain toisessa myyntikopissa samantapaiset kyntteliköt maksoivat yli 100 euroa... Mistä lie johtuu, ainakaan sitä kuuluisaa Made in China-merkkiä en onnistunut löytämään, onneksi sentään niin.

Maanantaina kävin hakemassa myös tällaista tarviketta.


Joulukorttienväsäystalkoot olisivat siis tiedossa, saa nähdä, mitä saan noista aikaiseksi. :)

Taidan kuitenkin lähteä tästä nyt punkkaamaan, kun ei tuo verbaalinen ulosanti ole kovin laadukasta enää...

Mukavaa joulukuun alkua lukijoille!

18 November 2011

Kansien välissä

Olen jo pitkään halunnut tehdä postauksen lukemistani kirjoista ja tänään päätin viimein tarttua tuumasta toimeen. Opin lukemaan ennen kouluun menoa ja siitä asti koko pienen ikäni olen ollut nokka kiinni kirjassa enemmän tai vähemmän, viime aikoina onneksi hieman enemmän lukuinnostukseni palattua. Lukioaikoina kirjojen luku rajoittui voimakkaasti koulukirjoihin tai koulutehtäviin liittyviin kirjoihin, joita harvoin ehdin edes lukea loppuun... Robakin on omalla esimerkillään kannustanut minua jatkamaan lukuharrastusta, minkä jälkeen onkin tullut luettua taas läjittäin opuksia. Tarkoitukseni on esitellä kirjaa vähän kuin arvostelun tapaan, jos vaikkapa joku lukija samalla ehkä kiinnostuisi ja saisi siitä itselleen lukuvinkin. Seuraavassa siis kaksi viimeiseksi luettua teosta.


Muriel Barbery, Siilin eleganssi - Tämä oli virkistävä lukukokemus viime aikoina kovasti fantasiaan painottuneeseen lukemiseeni. Kirjaa lukiessa ei voi välttyä itsekseen hymyilemiseltä, niin sympaattisia henkilöhahmot välillä ovat. Tarinan kolme kiistatonta päähenkilöä ovat hienostotalon ovenvartijarouva Renée, kyseisen talon 12-vuotias asukki Paloma ja japanilainen herra Kakuro Ozu, joka muuttaa taloon suunnilleen puolessa välissä kertomusta. Renéen elämä on kuin kenen tahansa ovenvartijan elämän voisi kuvitella olevan - intohimoista kulttuurin harrastusta kirjallisuuden ja taiteen muodossa. Siis hetkinen? Eikös ovenvartijat olekin niitä nyrpeää naamaa näyttäviä ja elämäänsä kyllästyneitä luusereita? Näin kyseisen hienostotalon koppavat, muka sivistyneemmät asukitkin luulevat. Myös Paloma on kurkkuaan myöten täynnä kultakalamaljaelämää ja päättääkin tehdä seuraavana syntymäpäivänään itsemurhan paetakseen kohtaloaan. Vaan kuinka ollakaan, juuri taktisella hetkellä taloon muuttaakin herra Kakuro Ozu, joka näkee näiden kummankin turhautuneen yksilön lävitse ja onnistuu vaikuttamaan heidän elämäänsä radikaalisti.
Kirjassa ei ole räiskyviä actionkohtauksia, eikä siinä varsinaisesti tapahdu mitään. Se kuitenkin keskittyy perusteellisesti kuvaamaan Renéen ja Paloman ajatusmaailmaa, kuinka nämä kaksi pohdiskelijasielua yrittävät selviytyä pintaliitomaailmassa. Paloma koettaa sitkeästi löytää jonkinlaista kauneutta maailmasta, jonka vuoksi hän voisi vielä jäädä tähän maailmaan, mutta yritykset tuntuvat turhilta. Huvittavinta tilanteesta tekee sen, että hänen vanhempansa luulevat hänen olevan jollain lailla mielisairas. Eiväthän he ymmärrä. Herra Ozu kaikeksi onneksi ilmestyy aivan tyhjästä ja löytää siilin piikkien ja erakon kuoren alta niiden kauneuden. Mielestäni tässä on huomattavissa myös pientä opetuksen laatua, kuinka yksinkertaiset asiat ovat kauniita ja tekevät ihmiset onnellisiksi.
Intensiivinen ajatusten kerronta tempaisi alusta asti mukaansa, minkä takia luinkin kirjan muutamassa päivässä. Helppoa luettavaa se ei kylläkään aina ole, esim. puolikuolleena illalla sängyssä lukiessa sai aina välillä lukea saman kohdan pariin kolmeen otteeseen eikä aina silloinkaan tahtonut mennä jakeluun. Ja vaikka lopussa tapahtuukin eräs ikävämpi välikohtaus, jäi kirjasta jotenkin seesteinen loppufiilis. Suosittelen lämpimästi ainakin niille, joita ei pieni ajattelu lukiessa haittaa. :)

Stephenie Meyer, Uusikuu - Teos tuskin suurempia esittelyjä kaipaa. Sanoisin, että 99% tämänkin blogin lukijoista tietää ainakin suurin piirtein tarinan Edwardin ja Bellan kuolemattomasta rakkaudesta, joten siirryn suoraan mielipideosuuteen. Kuten edellisenkin kirjan, sain tämän kirjan lahjaksi ystävältäni Tanjalta, hassu sattuma, että sattuvat samaan postaukseen arvosteltaviksi. :)
Kovan suosion maailmalla kerännyt sarja herättää tunteita niin puolesta kuin vastaan. Tarina on toisaalta niin vastustamattoman ihastuttava ja toisaalta välillä niin naiivi. Ensimmäinen vaihtoehto vie kuitenkin siinä mielessä voiton, että juoni koukuttaa: Bella on saanut lupauksen, että lukion jälkeen hänen suurin toiveensa toteutuu, muuttua yhdeksi vampyyreista. Esteitä ilmenee kerta toisensa jälkeen, ja sitä koko ajan lukiessa miettii "noh noh, milloin, nytkö, ääh ei vieläkään", minkä takia ei vain voi lopettaa kesken. Ahmimiskastiin lukeutuu siis tämäkin teos, ja siitähän voi päätellä, että tarinan kerronnassa on onnistuttu varsin hyvin.
Vaikka olenkin nainen, niin ajoittain homma menee ihan oikeasti äklömakeilun puolelle, kaikki tietävät kyllä tasan tarkkaan, mitä tarkoitan. Varmastikin yksi huvittavimmista sitaateista, Edwardin nimittäin, on kun hän väittää rakastavansa Bellaa aina ja ikuisesti siitäkin huolimatta, vaikka tämä vanhenee ja näyttää aivan erilaiselta sitten 90-vuotiaana. Kiinnostava näky olisi nähdä joku 17-vuotias (vai minkä ikäinen Edward taas olikaan) juppi jonkun rollaattorimummelin kanssa. :) Tietenkään ei sovi unohtaa, että kyseessä ei ole ihmisen rakkaus, vaan vampyyrin rakkaus, ja jotenkin ikuinen rakkaus kyllä sopiikin niiden kuvaan. Olen nähnyt myös kirjasta tehdyn filmatisoinnin, kylläkin jo jonkin aikaa sitten, mutta jotenkin jäi sellainen tunne, että kirja olisi ollut jokseenkin latteampi, mitä elokuva. Bella juoksee pelastamaan Edwardin henkeä, hän onnistuu, Volturit huohottavat niskaan ja he menevät vähän sisälle neuvottelemaan, sitten he lähtevät kotiin ja jee, kaikki on taas hyvin, tai niin he tietenkin luulivat. Elokuvaversiossa oli tässä kohtaa muistaakseni jotain äksöniäkin, ellen ihan väärässä ole... Voi olla, että olenkin. Vielä tuosta ylimakeasta rakkaudesta aka realistisen ajattelun tappajasta, vaikka ihminen ei siihen pystykään, ajatus sellaisesta syöpyy usein salakavalasti varsinkin tyttöjen mieliin, minkä takia syntyykin sitten karvaita pettymyksiä, kun rakkaus ei vastannutkaan odotuksia. Disney-leffoista lähtien lapsille syötetään tätä rakkaushöpinää, jolla valitettavan harvoin on mitään tekemistä todellisuuden kanssa, ja vaikka me sen tietäisimmekin, emme vain halua myöntää sitä. Ikuinen rakkaushan kuulostaa paljon mukavammalta? Niin kyllä minustakin, mutta taopas se tosiasia nyt sitten tuonne alitajuntaan.

17 November 2011

Koulupäivä

Kas kummaa, aamulla väsytti taas niin paljon ettei mitään tolkkua. Vaikka eilisen piti olla se akkujenlatauspäivä, samalla se on aina jostain syystä myös se pitkäänvalvomispäivä. Kovin paljoa keskiyön yli en kuitenkaan valvonut, mutta kuulunkin niihin _paljon_ unta tarvitseviin. Jos oikein nukuttaa niin vedän hirsiä helposti sen 10-12 tuntia yössä. Nams. ♥

Tämä päivä kului rehellisesti sanottuna lähes täysin koulujuttuihin. Aamutuntien jälkeen kipaisin nopeasti kotiin ruokkimaan marsuherrat ja itseni, jonka jälkeen lähdin jälleen liikenteeseen. Olin nimittäin sopinut kurssikaverini kanssa, joka siis myös valmennuskurssin jälkeen aikoo opiskella taidehistoriaa, että kävisimme kokeilemassa huviksi yhtä luentoa, miten se sujuisi saksaksi. Kävinhän minä Suomessakin jo saksankielisillä luennoilla, mutta on se kuitenkin eri juttu, kun siellä opettajat tiesivät, että kyseessä on ryhmä ulkomaalaisia ja puhuivat tarkoituksella selkeämmin ja hitaammin. Ihan hyvin se kuitenkin loppujen lopuksi luisti, kun miettii etten kuitenkaan mikään konkari vielä ole. Viimeiset puoli tuntia joutui vähän pinnistelemään keskittymisen kanssa, mutta se on aina sama homma myös ihan suomenkielisten luentojen kanssa. Jos ne olisivat edes vaikka vain 15 minuuttia lyhyempiä, niin ei tarvitsisi hajoilla sisäisesti niitä viimeisiä minuutteja...

Jossain aiemmassa postauksessa selitinkin, että täällä oli Halloweenin kanssa samana päivänä kirkon reformaatiopäivä, jolloin kävin toisen kurssikaverini kanssa naapurikaupungissa Freibergissä, mistä taas en olekaan tainnut mainita. Meille sattui kaikeksi onneksi hieno sää, ja oli ihan hauskaa käydä spontaanisti kiertelemässä tuntematonta kaupunkia. Keskiaikainen vanha kaupunki oli tietenkin hyvin vaikuttava.









Kolmisen viikon päästä olisi taas tiedossa vähän musiikillisia elämyksiä. Peräkkäisinä päivinä joulukuun alussa (9.-10.12.) on nimittäin tulossa keikkaa Moonsorrow'lta Glauchaussa ja Triptykonilta Leipzigissa. En tiedä miten kestän vielä kolme viikkoa, mutta jospa aika taas juoksee.

Suomen ja samalla maailman paras bändi Moonsorrow

Jos ei maailman toiseksi parhain yhtye niin ainakin yksi parhaimmista, Triptykon.

Keikkoja odotellessa virittäydyn tunnelmaan alla olevan biisin avulla. Hell yeah. 8C

16 November 2011

Klassista musiikkia ja rentoutumista

Että rakastankin pyhäpäiviä. ♥ Tällaisia pysähtymispäiviä tarvittaisiin ehdottomasti lisää. Itse huomaan, että yksikin päivä taukoa opiskelun ja työn hektisyydestä auttaa todella paljon lataamaan akkuja, jotta jaksaa taas paahtaa. Keskiviikko on minulla lukujärjestyksessäkin normaalisti vapaapäivä, mutta tämä päivä on silti tuntunut aivan erilaiselta. Taloni ohi ei kaasuta jatkuvalla syötöllä hirveää autoletkaa iltapäiväruuhkassa, lähes joka pulju on kiinni eikä ihmisiäkään näy kaduilla juuri nimeksikään. Ah, täydellistä. Minut on ihan selvästi luotu asumaan johonkin takapajulaan kauas kaikesta omaan pikku hökkeliini. Sounds good to me.


Sain kerrankin nukuttua rauhassa univelkojani pois ilman metelöiviä mummoja. Siinä yhdentoista paikkeilla sitten heräsin ja avasin klassisen radiokanavan, jota sitten kuuntelin sängyssä samaan aikaan lukien. Välissä radion juontaja selosti uutisia ja muita ajankohtaisia juttuja, ja tämänpäiväisestä pyhäpäivästä johtuen yhtenä teemana oli ihmisen rauhantarve. Nyky-yhteiskunnassa on hälinää lähestulkoon joka paikassa, minkä vuoksi monilla on silloin tällöin oikeasti tarve päästä välillä tuulettumaan. Tähän ratkaisuksi on Leipzigin keskustaan perustettu "rauhan huone", jonne voi vetäytyä keskustan melusta täydelliseen hiljaisuuteen. Ohjelmaan kuului myös haastattelu, jossa ohikulkijoilta kysyttiin, miten on tilanne heidän kohdallaan. Yllätyin suuresti, miten niinkin moni oikeasti vastasi, että tulisi hulluksi täydessä hiljaisuudessa ja rauhoittumisessa! Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että jokaisen tulisi joskus pysähtyä rentoutumaan ja mietiskelemään itseään ja päämääriään, varsinkin jos ne eivät ole vielä selvillä. Hetkessä eläminen on taitolaji, jonka kyllä oppii jokainen pienen harjoittelun jälkeen. Itse koin tällaisen hetken tänä aamuna, en nimittäin voinut olla hymyilemättä itsekseni, kun lukiessani kuuntelin kyseistä ohjelmaa ja välissä soivaa klassista musiikkia. :)


Jos sitten mennään tämän ja viimeisten päivien vähemmän filosofiseen puoliskoon, niin olen saanut mukavasti asioita hoidetuksi. Koulussakin on ollut aika mukavaa pari viimeistä päivää. Kovaa työnhakua on koko ajan päällä kun tämä rahattomuus ottaa niin superisti pattiin... Hakemusta on laitettu niin Mäkkäriin, vaatekauppoihin, hyllyttäjähommiin kuin salsabaariinkin, joten toivon nyt hartaasti että jostain tärppäisi ja pian kanssa. Olisi kuitenkin kiva, että sitä rahaa olisi vähän muuhunkin kuin juuri ja juuri ruokaan, laskuihin ja vuokraan... Noh, eipä voi minua ainakaan laiskaksi väittää, kun yritys on kova.


Kävin tuossa pari viikkoa sitten myös kokeilemassa tankotanssia ja täytyy sanoa, että sekin on ihan oikeasti liikuntaa. Paikat oli jumissa varmaan lähemmäs viikon sen yhden kerran jälkeen. Ajattelinkin aloittaa harrastaa sitä ihan oikeasti, mutta siihenkin tarvitsisi taas rahaa, kun yksi kurssi maksaa jo yli sata euroa, eli aivan vielä en ole päässyt kurssia varaamaan. Jos sitten niistä veronpalautuksista, ai niin minunhan piti ostaa niillä se uusi objektiivi... Taitaa nyt sekin hankinta siirtyä vielä tovilla, kun jouluksi olisi sopivasti myös joululahjat hankittavana ynnä muuta mukavaa rahanmenoa.


Tänään oli mukava aurinkoinen ja kirpakka syyssää, kuten kuvista näkyy. Ulos asti en nokkaani ole ehtinyt pistää, mutta onneksi makuuhuoneen ikkunastakin saa ihan kivoja kuvia. :)

Tulipa taas romaani. Ehkä rupean yksinkertaisesti kirjoittelemaan useammin.

Mukavaa viikon jatkoa lukijoille!

Ulkoasupäivitystä

En tiedä, ehtikö kukaan muu tympiintyä siihen, ettei blogillani ollut pitkään aikaan minkäänlaista banneria. Minua rupesi tänään potuttamaan oikein toden teolla ensiksikin päivittämättömyyteni ja toiseksi keskeneräisyys. Tämänöisen inspiraatiokohtauksen tuloksena olisi siis yllä näkyvä tekele. Eihän siitä tietenkään tullut ihan sellainen kuin olin suunnitellut, ja kuvakin jostain viime vuodelta, mutta eipä tuo naamavärkki ole tuosta sen kummemmaksi muuttunut, joten eipä tuo taida olla kovin häiritsevä seikka. :)

Huomenna olisi sitten ah niin ihana vapaapäivä tiedossa ja samalla myös uutta postausta pitkähkön hiljaisuuden jälkeen. Kuten kellonajasta voi päätellä niin punkka kutsuu juuri nyt.

Mitä mieltä olette bannerista, yes or no?

3 November 2011

"Älä saatana tule antamaan mitään vitun tukea"

...joka ei edes toimi upotettuna, mutta onneksi tuosta alanurkasta voitte klikata "kuuntele YouTubessa".

EDIT: Hyvä kun älyän kokeilla vaikkapa jotain toista videota, jonka voi jakaa.. Nyt pitäisi siis toimiakin.




Ismo Alanko Säätiö - Vittu kun vituttaa

Ajattelin editoida tätä postausta vielä sen verran, että listaan päivän vitutuksen aiheita.

Aamulla väsytti aivan maan perkeleesti. Vaikka herätys onkin joka aamu kuuden paikkeilla, en vain osaa mennä nukkumaan ajoissa. Sehän tarkoittaisi, että punkkaan pitäisi mennä jo kymmenen aikaan eli öö, nyt? Läksyt vielä odottavat tekijäänsä...

Luulin aamulla, että bussini oli ajanut jo ohitse, joten hyppäsin rautatieasemalle vievään bussiin, ja perillä tuli kirottua, etten ollutkaan myöhästynyt ja olin superajoissa junaan, joka myöhästyi melkein 10 minuuttia. Odotusta siis 20 minuuttia.

Junien takkuilun takia myöhästyin jatkobussistani, joten jouduin jälleen möllöttämään seuraavat 20 minuuttia.

Koulussa meinasi ajoittain viimeisetkin hermokäämit mustua ja savuta. Erittäin lähellä se oli varsinkin päivän päätteeksi, kun ihana opettajamme päätti pitää hitusen mutta kuitenkin liikaa yliaikaa, sillä ratikka, jolla olisin ehtinyt sopivasti vaihtobussiin, meni myös sopivasti nenän edestä. Tiedossa oli siis TAAS 20 minuuttia odottelua.

Ruokakaupassa käynti on persiistä, varsinkin kun se kauppa ei ole ihan nurkan takana. Tiedän, ettei kilometri ole kaukana, mutta ihan tarpeeksi kaukana monta kiloa painavien kauppakassien raahaamiseen.

Saksan fonetiikka ei varsinkaan tänään tuntunut ihan siltä miellyttävimmältä torstai-illan aktiviteetilta.

Anteeksi, kun näitä ragepostauksia nyt satelee, huomenna on varmaan taas parempi päivä. :)

PS. Pitäisi ihan oikeasti tsempata tuon bannerin tekemisen kanssa..

1 November 2011

(Elo)kuvia

Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen jo eilen, en vain ehtinyt/jaksanut kirjoittaa sitä loppuun, joten joudun toivottamaan myöhäisen hauskaa Halloweenia. Järjestikö joku juhlia vai pukeuduitteko muuten vain karmaiseviin asuihin? Täällä Saksassa lokakuun viimeinen on joissakin osavaltioissa (esim. täällä Saksissa) pyhäpäivä, ei kylläkään Halloweenin takia vaan reformoitujen kirkkojen vuoksi. Jotain iloa siitäkin siis. :D

Edellisessä tekstissä mainittua välikohtausta lukuunottamatta kaikki on täällä päin aika lailla mallillaan. Mitään erikoista sinänsä ei ole ehtinyt sattumaan, ja viikonloppukin meni mukavasti (rahattomana) shoppailun, Roban veljen synttärijuhlien, musiikin nauhoittamisen ja kokkailun merkeissä. Tein nimittäin thaimaalaistyylistä kana-nuudelikeittoa ja jälkiruoaksi pellin pannukakkuja. Oli muuten taivaallisen hyvää!

Siirsin eilen viimein koneelle myös kamerallisen kuvia viime viikonloppuiselta kävelyreissulta Tharandtin metsiköissä. Joukkoon sattui myös muutama aika hyväkin kuva, vaikka itse sanonkin. Alla pari esimerkkiä.





Selvä ero suomalaisen ja saksalaisen syksyn välillä on se, että täällä sataa vähemmän. ;) Aamuseitsemältäkin on jo tosi valoisaa, kun taivaalla ei näy pilvenhattaraakaan.

Viime viikonlopun aktiviteetteihin kuului myös elokuvan katsomista. Roba nimittäin esitteli minulle nettisivun, eräänlaisen nettivideovuokraamon, missä voi valita itselleen sopivan tariffin, ja vastaava summa maksetaan kuukausittain vuokraamolle. Me esimerkiksi valitsimme muistaakseni paketin, johon kuuluu kolme lainauskertaa kuukaudessa, mistä maksamme 5 €. Ei hirveän paha diili, vai mitä? Lovefilm.de-niminen sivusto on siis kyseessä. Viikonlopuksi saimme siis tuolta katsottavaksemme ensimmäisen elokuvan nimeltään Taken.


Jos et ole aivan heikkohermoisimmasta päästä niin en voi kuin suositella. Tarina tempaisee heti alusta asti mukaansa ja pitää tiukasti otteessaan loppuun asti, ja se on tietysti aina merkki siitä, että elokuva oli onnistunut. Päähenkilö Bryan (Neeson) on agenttihommista eläkkeelle jäänyt isä, joka pitkän miettimisen jälkeen päästää tyttärensä ystävänsä kanssa omin nokkineen Pariisin sykkeeseen. Lentokentällä tytöt tutustuvat viattoman oloiseen nuorukaiseen, joka kuitenkin kuuluu suureen ihmiskaupparinkiin ja kuinkas ollakaan, tuskin taksista ulos kömmittyään tytöt joutuvat albanialaisten ihmiskauppiaiden kidnappaamiksi. Tästä alkaa Bryanin vaiherikas takaa-ajo tyttärensä takaisinsaamiseksi, ja vaikka tarina kuulostaakin kliseiseltä, on elokuvan toteutus sen verran tyylikäs, karmivan realistinen ja nerokas, että se nostattaa pulssin sekä ihokarvat ja onnistuu aiheuttamaan myös voimakkaita inhon- ja vihanväristyksiä. Eli jos kuulut action-leffojen ystäviin, on tämä ehdoton tärppi.

Viime viikon aikana posti toi minulle myös jotain, nimittäin Victoria Francésin ja Liliana Sanchezin taidetta.



Eipä ole enää makuuhuoneessanikaan tyhjänä ammottavia seiniä. :) Väritkin sopivat yksi yhteen huoneen sisustuksen kanssa.

Nyt kuitenkin toivottelen hyviä öitä ja mukavaa loppuviikkoa!

Onko joku sattunut jo näkemään kyseisen Taken-leffan? Mitä pidit?