27 March 2012

Saatua ja hankittua

Aivan ensin kaikille tiedoksi: Kokeen tulokset tulivat tuossa viime viikolla ja sain kuin sainkin sen parhaan tuloksen, DSH-3:sen! ♥ Aika uskomatonta, sillä kielioppiosiolla... Voipahan jälkeen päin nauraa tuolle angstipostaukselleni! Nyt on kyllä huisin helpottunut olo.

Minulla olisi teille taas niin kovin paljon kerrottavaa, mutta juttuja on pakko jakaa vähän eri postauksiin, ettei mene aivan plörinäksi koko homma. Nettikin oli hiljattain pari päivää alhaalla, minkä vuoksi tämä kirjoittaminen viivästyi taas entisestään. Tänään keskityn kuitenkin uusimpiin hankintoihin / saatuihin juttuihin, ja ne keitä ei materiahöttö kiinnosta, voivat tietysti rauhassa skipata tämän postauksen.



Uudempaa pärstäkuvaa, tosin helmikuulta sekin, eli ei aivan viimeisintä. Olin tuona iltana menossa Roban kavereiden kanssa paikallisiin "Fasching"-pippaloihin ja pääsin samalla ulkoiluttamaan samana päivänä postissa tullutta mekkoa. Kuvastahan mekko ei näy, parempikin kuva olisi, mutta kirjoitan tätä Roban koneelta, eikä tuo Dropbox-ohjelma halunnutkaan siirtää kaikkia valitsemiani kuvia tälle koneelle, niin se jää nyt tältä kertaa. Tämäkin postaus on odottanut jo niin kauan, etten enää viitsi liikoja pantata kirjoittamista.

Kasvipohjainen hiusväri - Sante, silmänympärysvoide - Logona, kulmakynä - Sante 

Edellisestä kuvasta varmaan näkeekin, että tukkani on ollut kipeästi värjäämisen tarpeessa. Päätinkin kokeilla tyveeni tätä kokonaan kasvipohjaista väriä kun ei tuo Goldwellin Elumen tyvikasvuun ja luonnolliseen hiusväriin juurikaan tartu, niin hyvä väri kuin muuten onkin. Johtunee kai siitä, kun on hapetteeton väri kyseessä?
Luonnonmukaisille hiusväreille tyypillisesti tämäkin väri oli jauhomuodossa, joka tuli sekoittaa veden kanssa puuromaiseksi töhnäksi, mahdollisuuksien mukaan mielellään jopa punaviinin tai mustan teen kanssa intensiivisemmän värin saavuttamiseksi. Kumpaakaanhan minun taloudestani ei tällä kertaa löytynyt joten vedellä mentiin. Valmis töhnä haisi kyllä aavistuksen kuvottavalta, eikä paljoa houkuttelevammalta näyttänytkään. Päätin sitten kuitenkin latoa mössöä tyvikasvuuni, sen jälkeen Ellua latvoihin, jonka jälkeen toivoin parasta. Tulos: oranssahtava tyvikasvu, punaiset latvat, räjähtänyt kylpyhuone. Lämpimämpi haude olisi varmastikin auttanut, mutta minkäs teet kun ei ole saunaa eikä aurinkokaan ihan niin lämpimästi paistanut? Taitaa siis minun osaltani jäädä nuo luonnonvärit toistaiseksi vielä kaupan hyllylle, vaikka muuten mielelläni niitä käyttäisinkin. Edelleen pitäisi käydä kaupassa etsimässä joku järkevä väri tuohon tyveen...
Silmänympärysvoide on tarkoitus testata vähän myöhemmin, kulmakynään sen sijaan olen ollut tyytyväinen. Minulla nuo kynät vain tuppaavat kulumaan niin äkkiä, ja siinä mielessä kynä on varmastikin hiukkasen tyyris.

Viimeisenä mutta en vähäisimpänä esittelen tämän uutukaisen:


Uusimman objektiivitulokkaani Tamronilta, etukäteissynttärilahjastani kiitokset menee äiskälle ja isukille! Nyt on viimeinkin sitä kaivattua valovoimaa myös keikkailuiltoihin. :) Jatkan seuraavaa postausta näillä aiheilla, kuin myös uusimmilla kuulumisillani..

Pari muutakin juttua olen näiden lisäksi viime päivien aikana kotiuttanut, mutta kerron niistä mieluusti lisää, kun on kuvatkin. Tuolla kaunokaisella kelpaa nyt kuvaillakin.

Mukavaa alkanutta viikkoa lukijoille!

13 March 2012

Ilta jälkeen kokeen

Niin se aika hujahtaa ja niin myös kokeisiin valmistautumiselle tarkoitettu viikko - kyllä minä siis kertasinkin jonkin verran, tänään oli sitten itse koe ja osittain jäi hieman ristiriitaiset fiilikset. Pari viimeistä osiota sujuivat suht mallikkaasti ajanpuutetta lukuunottamatta, ensimmäinen osio sen sijaan osoittautui pieneksi katastrofiksi... Kunnianhimoisena tyyppinä tähtäsin tietenkin siihen parhaimpaan arvosanaan (DSH-3, kaikista osioista vähintään 82% oikein), koska se näyttäis kivemmalta, vaikka tulevaan aineeseeni tarvittaisiin vain toiseksi parhain arvosana. Noh, sille parhaimmalle voin joka tapauksessa heittää hyvästit tuon feilatun kieliopin osalta, vaikka se on testikokeissa ollut tähän mennessä lähes poikkeuksetta vahvin osa-alue, ja olen muutenkin vedellyt osioista jotain 95%. Miksi sitten tosipaikan tullessa jotain on pakko mennä pieleen... Tämä on selvästikin oikea hetki kuunnella Ismo Alanko Säätiön Vittu kun vituttaa.

Kuva

Mutta jospa se ei ollut ihan täysi fiasko ja saisin edes sen toiseksi parhaimman arvosanan. :)) Ensi viikon lauantaita ja tuloksia odotellessa...

Olen ollut viime aikoina hyvin laiska bloggaaja, eivätkä postaukset muutenkaan ole vastanneet oikein odotuksiani. Olisi kiva varmasti teillekin nähdä välillä tuoretta kuvamatskua ihan minusta itsestänikin, mutta kun ei ole kuvaajaa (niin siis Robahan on ollut täällä viimeiset pari viikkoa ja tulee ylihuomenna uudestaan), hiusvärikin on haalistunut (värjää kun kerran väritkin on viimein) eikä pukeutumiseen aina jaksa panostaa, varsinkin kun olen viime päivät viettänyt suurilta osin kotona, enkä silloin pukeudu juuri pieruverkkareita ja isoa t-paitaa kummemmin. Ei ihan päivän asu-kuvamatskua. :D

Viime päivinä on sattunut paljon kivojakin juttuja. Listaan, koska angst ja väsy.

-  Käyn nykyään salilla ja zumbailemassa. Olen tykännyt ja voimaakin kerryttänyt jo jonkin verran.
- Roballa oli 3.3. synttärit ja kävimme sushiravintolassa. Viime viikonloppuna juhlimme myös perhesynttäreitä ja menimme tällä kertaa isommalla porukalla läheiseen linnakahvilaan kakuille ja kahville. Nomnom.
- Saimme Roban kanssa press-passit tulevan lauantain Waldgeflüsterin ja ensi viikon sunnuntain The Vision Bleakin ja Helrunarin keikoille, mihin mennessä minulla on myös jo tuleva syntymäpäivälahjaobjektiivini. Jee. ♥

Ehkä en siis anna yhden kielioppiosion pilata päivää, tai ainakin yritän.