6 May 2013

Resurrection

Näin toukokuun alun kunniaksi ja lukijoiden iloksi rikon muutaman kuukauden kestäneen blogihiljaisuuden. En aio kuitenkaan enää pyydellä sitä anteeksi, se on pitkän päälle puuduttavaa luettavaa, ja kuulostaa typerältä, jos joka ainoa postaus alkaa sillä samalla lätinällä. Pakolla ei saa mitään hyvää aikaan muutenkaan, varsinkaan mitään luovaa, joten teitäkään tuskin häiritsee, vaikka kirjoittaisinkin vähän harvemmin mutta sen sijaan vähän jotain kahden lauseen raapaisua laadukkaampaa. Jos homma ei miellytä, niin tiedätte varmaan mitä tehdä. ;) Kaikenlainen luova toiminta on kyllä viime kuukausina jäänyt tyystin taka-alalle, niin kuvaaminen, kirjoittaminen tai tanssiminen on syystä x kiinnostanut yhtä paljon, kuin kilo sitä itseään. Lisääntyneellä valolla taitaa taasen olla jotain osuutta asiaan, että nämä edellämainitut taas nappaa?

Kokeiden päätyttyä tuli käväistyä Suomessakin ja reissu oli mitä mainioin, kuvien kera kerron näistä jutuista vielä pintaraapaisun erikseen, sillä erityisesti synttäripäivänäni oli aivan loistava sää, ja sain ihania kuvia Tilkanrannasta Helsingissä. 22:s vuosi kilahti mittariin, mutta mitäs tuosta. Enemmän mietin, kuinka fossiili olen jo, kun pääsen koulusta ulos, mistä päästäänkin aiheeseen opiskelu.. :D

Koeviikon aikana kirjastossa kykkiessäni tulin nimittäin siihen tulokseen, että tämä skeida ei ole minua varten. Varsinkin taidehistoria aiheena itsessään on hyvinkin kiinnostavaa, ja tykkään analysoida, mutta ei sillä itseään saati sitten perhettä elätä. Varsinkin venäjän tieteellisellä puolella motivaatiopula iski heti alkuunsa eikä se pitkällä tähtäimellä siitä todennäköisesti parannu, joten aineenvaihtohan se on _taas_ tiedossa... Tällä kertaa aion kokeilla onneani taloustieteissä, ja toivon mukaan tämä olisikin nyt SE juttu, jota olen hapuillut vuosien ajan. Olen jonkin verran luennoillakin käynyt, ja potentiaalia ainakin on. Haun tulokset tulevat heinäkuussa, eli  toivottakaa mulle onnea, myöskin tuohon tulevaan matikan itseopiskelu-urakkaan.. :D

Random asukuvaa ennen sotahistorian museoon lähtöä.
Kaulakoru lahja Robalta • Paita Vero Moda
Shortsit H&M • Leggingsit Actual Pain
Kengät Abbey Dawn
Suunnitelmanmuutoksia on siis riittänyt aivan kylliksi tälle keväälle, toivottavasti niistä nyt jotkut vielä pitäis... Noin muutoin tänne kuuluu oikeastaan vain koulua, rahapulaa, rauhallisesti kotona vietettyä vappua ja intopinkeyttä siitä tosiasiasta, että parin viikon päästä valokuvaan Leipzigissa yksillä maailman suurimmilla gootti- ja tumman musan festareilla, Wave Gotik Treffen'ssä eli tutummin WGT:ssä. ♥ Pari tai kolme vuotta sitten kävin siellä viimeksi hyörimässä, silloinkin tosin ainoastaan keskiaikamarkkinoilla, eikä sen jälkeen ole monista syistä ollut mahdollisuutta, joten on tätä ootettukin. Jos sieltä lukijakunnasta sattuu joku sinne eksymään, niin saa tulla nykimään hihasta. :)

Tuunailin kevään kunniaksi vähän myös mun ikkunalautaa. Roinat lähti, perkasin kukista koppuralehdet pois ja uusia synttärilahjakukkiakin tuli tilalle.

Featuring ehkä maailman paskasimmat ikkunat
Mitä teille kuuluu?

1 comment:

  1. Hitsit että ihastuin noihin sun leggingseihin, vaikken normaalisti moisista piittakkaan. Jahka palkka tupsahtaa tilille niin mahtanempa käyttää rahaa kerranki johonki ei-kirpputorivaatteeseen.. :D

    "Pakolla ei saa mitään hyvää aikaan muutenkaan, varsinkaan mitään luovaa, joten teitäkään tuskin häiritsee, vaikka kirjoittaisinkin vähän harvemmin mutta sen sijaan vähän jotain kahden lauseen raapaisua laadukkaampaa". Kirjotat täyttä asiaa; pakkopullaa ei varsinkaan mistään bloggaamista kannata tehdä, vaan kirjotat just sillon ku on aikaa ja inspistä hommaan. Itekki oon pyrkiny siihen, että kirjotan just siitä ja sillon ku MINÄ tahdon enkä ajattele mitä muut siitä tuumii. Oma blogihan se kuitenki on kyseessä, ja sen suhteen saa tehdä ihan mitä haluaa :)

    ReplyDelete