17 November 2014

Halloween '14

Machine Head - Beneath the Silt


Väsyttää aivan simona, mutta päätin ottaa siitä pienen niskaotteen ja tulla postaamaan teille hieman pari viikkoa sitten juhlittujen Halloween-bileiden tunnelmia. Laitoin totuttuun tapaan pöydän koreaksi, ja niin ruoat sekä juomat menivät hyvin kaupaksi. Tarjolla oli tänä vuonna boolia, hautausmaakuppikakkuja, juustotankoja, broileripiirakkaa, mokkapaloja, sienipasteijoita ja cocktailtikkuja. Tanssilattialla pyöri tasaisesti porukkaa kun musiikkikin saatiin tällä kertaa järkättyä samaan huoneeseen, missä varsinainen bilehuone oli. Kaikin puolin juhlat onnistuivat erittäin hyvin ja vieraatkin tykkäsivät, kerran (krapulaisia?) kiitosviestejä sateli vielä seuraavana aamunakin. :)

Kuvasato jäi tänä vuonna hieman laihaksi, ja kamerasta löytyneet olivat suurimmaksi osaksi sitä tasoa, ettei ne välttämättä ole kovin kaunista katsottavaa eikä kuvattavat varmaan ainakaan ilahtuisi löytäessään ne täältä. :D Kuvien pääpaino olkoonkin siis oman asuni esittelyssä. Ei liene erityisen vaikea arvata, ketä esitin...


Idea pukuun tuli ihan puolivahingossa siskoltani, kun esittelin hänelle tätä mekkoa ja samaan hengenvetoon kriiseilin, että mitä puen Halloweenina päälle. Hän sitten sanoi, että no laita tuo mekko, se näyttää kivalta. Siitä se ajatus sitten lähti. :D

Dress: Disturbia
Tights: H&M
Shoes: A random shoe store in Germany (Hush Puppies)




Roba the wizard.


En jaksanut kummemmin muokata näitä ensimmäistä lukuunottamatta, ja taustat on kökköjä muutenkin. Sain kaikessa kiireessä jo nakitettua Roban ottamaan ulkona kunnollisia kuvia, vaan kamerasta loppui akku kriittisellä hetkellä, joten jouduin turvautumaan itselaukaisijaan. Kaksi ekaa kuvaa on lavastettu ja otettu myöhemmin, kolmas on bilepäivältä, missä nokkelimmat ehkä erottaa myös makeet mustat piilarit. :) Harmi vaan, että hinkkasivat silmää sen verran, etten voinut pitää niitä juuri tuota kuvaussessiota pidempään. Piilareita käytän harvoin, ja ne kerrat kun olen käyttänyt, ovat linssit lähes aina hanganneet jostain enemmän tai vähemmän. En tiedä, onks mun silmät vaan vammasen malliset vai oonko aina vaan saanut linssit täyteen roskaa, minkä takia se on sit tuntunut hankauksena.. Noitakin sai kuitenkin tökkiä silmään pienen tovin, ennen kuin pääsin jyvälle, kuinka homma toimii. Jos joku muu vammasilmä tietää erityisen hyvän ja mukavan piilarimerkin niin otan vinkkejä vastaan!

Nyt painun kuitenkin nukkumaan, huomenna pitkä päivä tiedossa, koulua olis nimittäin klo 7.30-20.00. Onneks on välillä vähän taukoakin välissä. Toivottakaa mulle onnea...

Oliko teillä kiva Halloween? :)



Coming really soon!

7 November 2014

Biker jacket

Machine Head - Ghosts Will Haunt My Bones

Heipä hei!

Koulu on vienyt tehokkaasti mehut viime viikkoina ja yritän parhaani mukaan pysyä tiukassa tahdissa mukana. Kelan vineeminen, tiedekuntamme tutkintouudistus ja siitä seurannut paperinpyöritys sekä koulumme rakkaat byrokraatit eivät missään nimessä ole ainakaan helpottaneet asioita, mutta suurin osa ongelmista näyttäisi nyt olevan selätetty joten voin taas hyvillä mielin keskittyä kouluun. Mun tajuntaan ei vain mahdu, miksi ihmeessä opiskelija- tai muutakaan ihmispoloa juoksutetaan kolmen eri byrokraatin pakeilla vain, että saan jonkun typerän leiman ja ison jehun allekirjoituksen paperiin.... Eikö noitakin asioita ihan oikeasti pysty hoitamaan vähän tehokkaammin..?

Lupailin viime postauksessa vähän kuvamateriaalia viime kuun parhaimmasta hankinnasta. Olkoon tämä samalla sitten myös päivän asu päivältä x. :D

• Jacket: Ebay
• Leggings: Actual Pain
• Shoes: Abbey Dawn


Olen halunnut tuollaista brando-prätkärotsia jo ties miten pitkään, vaan mulla ei ole joko ollut sellaiseen varaa tai sitten täydellistä yksilöä ei vain ollut löytynyt. Yleensä vastaavista saa maksaa mansikoita, mutta ei tarvinnut mennä vararikkoon tällä kertaa. Kannatti selvästikin tuhlata muutama tunti elämästään Ebayn salojen kaiveluun. Seuraavaks alkaakin sitten täydellisen selkäpatchin ja muiden merkkien metsästys ja ompelu... :D

Halloweeniakin tuli juhlistettua tuossa riehakkaasti ja todella onnistuneissa juhlissa, mut kerron siitä lisää omassa postauksessaan. :) Nyt punkka kutsuu ja huomenna alkaa viikonlopun vietto!



Jeez, the studies really have squeezed almost every single drop out of me in the last weeks. I'm trying my best in keeping up the pace and the Finnish KELA, reform in my course of studies and the following paper war as well as other lovely bureaucrats haven't made it at least any easier. Fortunately I have it all now behind me and can focus on the studies itself again. But seriously, why in the seven hells do you have to run with a shitty piece of paper to three different persons if you only need one stupid signature of a big boss and a stamp? Not that I would understand it either, because I'm convinced there's a lot better and more efficient way to do such crap...

In the last post (where the English translation is actually still missing) I promised to show my awesome new biker jacket! I've wanted such a jacket for a long time but I was always either lacking money or didn't simply find the perfect one (when it comes to jackets, I can be really picky). It was all definitely worth wasting a couple of hours of my life for searching this on Ebay. My next task is to find a perfect back patch and other patches too, of course. :D

We also celebrated Halloween last weekend but the party report follows a little later. :) Now the bed calls!